tiistai 19. tammikuuta 2010

Tiistai 19.01.2010

Aamulla klo 5.59 ylos sangysta, kello oli soittamassa klo 6, mutta rytmi paalla ilman kelloakin. Juoksujuhlaa tiedossa kuumottavine punaisine savimaineen aamusta 30km ja ap 15 kev. Yksin juoksin molemmat ja hyvin kulki. Varsinkin 15 kev kulki alle 1.15 vaikka vastatuulta ja ylamakea olikin reilusti tarjolla takaisin hatcille tullessa. Fiilista ennen 15km:n lenkkia nosti kotiin soittaminen!!! Pieni osuus oli myos latyilla, joita oli aamupalaksi ja nukkumisella reenien valissa. Mutta suurin positiivisen latauksen syy oli ehdottomasti soitto kotiin! Aamuisin kun juoksen, niin monesti lapset matkalla kouluun innostuvat juoksemaan pienen matkan kanssani, oma ennatys ehka 40 jalkaparia testaamassa minun kanssa kuntoa. Osa oppilaista ovat hieman ujompia kuin toiset, mutta hymylla hymyyn vastataan. Ja how are you-kysymykseen vastaan ja siihen vastataan fine. Kaikki on hyvin, hehan elavat paljon enemman hetkessa kuin me...

Huomenna ansaittu lepopaiva. Rytmi on raaka kun ohjelmassa on aamujuoksu, suihku, nukkuminen, ap juoksu, lounas, nukkumista ja ajan kuluttamista(netti, tekstiviestit, lukeminen yms.) ja mahdollinen 20min salireeni, venyttelyt ja ehka se sauna.(ei ole Haradaa nakynyt saunassa vaikka kysyin...) Ja illallinen klo 19 ja sitten yopuulle jopa kello 21. Raakaa ja itsekuria vaativaa. Onneksi puhelin viestein pitaa kiinni arjessa. Lamminta on, sydamessa ihanan kuuma!!! Voikaa hyvin, Jussi

2 kommenttia:

  1. Tervehdys,

    Aivan mielettömiä päiviä - tuon treenin osalta. Kun vielä ottaa huomioon pistävän kuumuuden päivällä. Nyt voisi sanoa, että huomenna olet lepopäivän ansainnut.
    Toivottavasti niin paikat kuin pää kestävät tuollaista tykitystä. Kannattaa kuunnella myös kroppaa. Pidä itsestäsi huolta niin, että jaksat taittaa polkuja vielä minunkin kanssa 1.2. alkaen.
    Nauti kaikesta rääkkäyksestä huolimatta!
    Terveisin,
    Harri

    VastaaPoista
  2. Moro!

    Kovaa kyllä äijät vetää. Mut ohjelmat on varmaan tarkkaan mietitty ja palautuminen leirin tylsyydessä optimaalista.
    Tsemppiä ja keveitä jalkoja!

    Ari

    VastaaPoista